sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevättä rinnassa

Muutosta on kulunut jo neljä viikkoa. Tuntuu kauheen vähälle ajalle, mutta samaan aikaan kauheen pitkälle ajalle. Sillä tuntuu, että me ollaan oltu tuolla uudella tallilla jo "iäisyys". Se on vissiin ihan hyvä tunne, tietää ainakin tehneen oikean päätöksen.
     Ossin kanssa ollaan liikuttu aika monipuolisesti. Ekalla viikolla mentiin liinassa, irtona Pinnin kanssa ja vain kävelty peltoa ympäri riimulla&narulla.
     Pinnin kanssa puolestaan ollaan menty vielä astetta normaalia monipuolisemmin. Ollaan menty ohjasajoa, liinassa; kumpparit päässä ja ilman mitään apuja, irtona Ossin kanssa, peltouraa pitkin riimussa&narussa sekä maastakäsin tehtävärataa. Pinni on tykännyt vaihtelusta.






Ossin selkään kapusin ensimmäisen kerran viime viikon maanantaina. Oletettavasti Herra oli hiukan jäykkä, viikon ei ratsastuksen johdosta. Odotin, että Ossilla ois ollu virtaa ja et se ois säikkyny, koska oltiin ekaa kertaa isolla kentällä. Sen sijaan Herra käyttäyty oikein hyvin. Alkuun kentän toinen pääty oli vähän jännä, koska siellä oli muutama iso kivi ja kuusi. Sieltähän voi pompata ihan mikä tahansa mörkö ja syödä pikku Ossin. Ainoksi kerraksi se jäikin. Kerran Ossi säikähti ihmistä joka tuli kulman takaa, mutta muuten Herra oli oikein hienosti ja mukava ratsastaa. Loppua kohden alkoi Ossikin vetrymään hyvin.
     Menin ihan vain noin 40min ja askellajit läpi. Päätyyn tein aina kaksi volttia peräkkäin ja voltilta tultua nostin ravin tai laukan. Toisella pitkällä sivulla taivuteltiin molempiin suuntiin.



Hirveästi en ole uskaltanut Ossia pitää kiinni tuollain yhdestä kohtaa riimusta. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta Ossi on tottunut olemaan aina kahdelta puolelta kiinni..joten aloitetaan tälläin pikku hiljaa tuollatavalla kiinni olo sekä uusi paikka ja ihmiset ei aina osaa huomioida että on uusi hevonen niin jos Ossi säikähtää ni toivoa on, että riimu&naru pysyisi ehjänä.

Seuraavalla ratsastus kerralla menin ilman satulaa, pääasiassa käynti treeniä sekä ravia. Vielä itsellä niin huono tasapaino mennä ilman satulaa hirveästi ravia tai saatika laukaa. Tällä kertaa Ossi ei ollut niin jumissa kuin maanantaina.. Vasen suunta oli jäykempi kuin oikea, mutta vetryi aika nopeasti. Käynti treeni teki hyvää sen suhteen. Ilse meni loppukäynnit niin sillä aikaa sain itse käytyä Pinnin kanssa askellajit läpi liinassa. Lähinnä laukat, sillä Pampsi ei suostunut nostamaan Iidalle ja Ilselle niitä :'D Muakin Neiti kokeili alkuun, mutta se loppui hyvin lyhyeen ja kiltisti teki mitä käskin.







Käytiin Ossin ja Pinni kanssa katsomassa tosiaan tallin uusia asukkeja eli alpakoita. Ossi olisi hirveästi halunnut tutustua tarkemmin ja lähemmin niihin kun taas Pinnin mielestä ne oli hiusin pelottavia. Varsinkin jos ne innostui liikkumaan normaalia nopeammin tai jos ne ääntelivät keskenään. Siitä tässä muutama kuva:






Kelit ovat alkaneet ihanasti lämpiämään ja selkeästi kevät alkaa kolkuttelemaan ovella. Sen näkee myös Pinnin ja Ossin innokkuudesta. Molemmilla nimittäin kivasti on virtaa. Tätä rataa jos säät alkaa olemaan niin Pinniltä lähtee karvat niin ei tule heti alkukäynneillä hiki. Sen lisäksi aurinko on lämmittänyt ja sulattanut ihanasti lunta. Iso kenttä on melkein kokonaan sula, uralta on jo, mutta keskeltä vielä luminen. Pikku kenttä puolestaan on vielä aika jäinen/luminen/loskanen, mut eiköhän sekin ala pikku hiljaa sulamaan ainakin pienissä määrin hiekkaa jo näkyi.

~Tiiu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti